Mokon brunssi Helsingissä – täydellinen lauantaibrunssi Punavuoressa
Etsitkö brunssia Helsingissä, jossa yhdistyvät laadukkaat raaka-aineet, runsas buffet ja tunnelmallinen miljöö? Moko Market & Café Punavuoren lauantaibrunssi tarjoaa herkullisen tavan aloittaa viikonloppu ystävien tai perheen kanssa, tai vaikka juhlapäivän kunniaksi.
Miksi valita Mokon brunssi?
Mokon brunssi tarjoillaan buffetpöydästä, ja kattaukset alkavat klo 10.00 ja klo 12.00. Jokainen kattaus kestää 1,5 tuntia, joten aikaa jää sekä nauttimiseen että seurusteluun.
Brunssi sopii monenlaisiin tilanteisiin: rentoon viikonlopun aloitukseen, syntymäpäivien juhlistamiseen tai kiireettömään yhdessäoloon.
Mokon brunssimenu on suunniteltu tarjoamaan vaihtoehtoja jokaiseen makuun. Buffetista löydät muun muassa:
kasvisfrittataa, paahdettuja perunoita ja erilaisia salaatteja juustotarjottimen, savulohitahnaa ja tuoreita leipiä croissantteja, piirakoita ja keitettyjä kananmunia belgialaisia vohveleita lisukkeineen bananabreadia, pullavanukasta ja hedelmiä smoothieita, inkivääri- & sitruunashotin sekä granolaa kahvia ja teetä
Sisältö voi vaihdella, mutta tavoitteena on tarjota mahdollisimman laajasti vaihtoehtoja myös erikoisruokavalioille.
Halutessasi voit kruunata brunssin kuohuviinillä tai valita alkoholittoman juoman.
Brunssin hinnat
Brunssi kahvilla tai teellä: 26,90 € Brunssi erikoiskahvilla: 28,90 € Brunssi kuohuviinillä: 34,90 € Lapset 1-10 vuotta: 1,50 € per ikävuosi
Brunssi Punavuoressa – helposti saavutettava sijainti
Moko Market Café & Store sijaitsee osoitteessa Perämiehenkatu 10, Helsinki, ja myymälä sekä kahvila ovat esteettömiä (parvikabinettia lukuun ottamatta).
Jos haluat varmistaa paikan seurueellesi, pöytä kannattaa varata etukäteen puhelimitse, sähköpostitse tai varauskalenterin kautta.
Isommille ryhmille tarjolla on myös viihtyisiä kabinetteja 10–20 henkilölle. Kabineteista voit tiedustella sähköpostitse [email protected] tai puhelimitse 010 3156156
Täydellinen tapa aloittaa viikonloppu
Mokon lauantaibrunssi yhdistää herkullisen ruoan, huolettoman tunnelman ja Punavuoren inspiroivan ympäristön. Olitpa brunssin klassinen ystävä tai etsimässä uutta suosikkipaikkaa Helsingissä, Mokon brunssi on elämys, johon on helppo palata yhä uudelleen.
Uudet Moko silkkisametti- ja silkkipeitot sekä silkkisamettityynyt
Mokon valikoima on täydentynyt uudella erällä upeita silkkisametti- ja silkkipeittoja sekä silkkisamettityynynpäällisiä, jotka tuovat kotiin pehmeyttä, lämpöä ja ajatonta eleganssia. Nämä laadukkaat sisustustekstiilit sopivat niin makuuhuoneeseen kuin olohuoneeseen ja viimeistelevät sisustuksen vaivattomasti.
Silkkipeitot ja -tyynynpäälliset on valmistettu Vietnamissa perinteisissä silkkikylissä ja kodeissa, joissa silkin valmistus on osa pitkää käsityöperinnettä. Tämä näkyy tuotteiden laadussa, tuntumassa ja viimeistelyssä.
Silkkisamettipeitto tuo ylellisyyttä sisustukseen
Moko silkkisamettipeitto on ajattoman kaunis ja monikäyttöinen peitto, joka sopii täydellisesti sängyn päiväpeitoksi tai sohvalle katseenvangitsijaksi. Reilun kokonsa (240x260cm) ansiosta peitto laskeutuu kauniisti ja luo viimeistellyn ilmeen koko huoneeseen. Peiton toinen puoli on ylellistä silkkiä ja toinen pehmeää silkkisamettia, joten sitä voi käyttää molemmin puolin tunnelman ja sisustustyylin mukaan. Silkki heijastaa valoa kauniisti, kun taas samettipinta tuo tilaan syvyyttä ja lämpöä.
Silkkipeitto on kevyttä ja hengittävää luonnonmateriaalia
Moko Silkkipeitto on erinomainen valinta, kun arvostat luonnollisia ja miellyttäviä materiaaleja. Silkki on hengittävä ja kehon lämpötilaan mukautuva materiaali, joka tuntuu miellyttävältä ympäri vuoden. Kevyt silkkipeitto sopii hyvin sekä päiväpeitoksi että osaksi kerroksellista vuodekokonaisuutta.
Silkki on myös luonnostaan ihoystävällinen ja miellyttävä materiaali, minkä ansiosta se on suosittu valinta laadukkaisiin kodintekstiileihin.
Moko silkkisamettityynynpäälliset täydentävät peittojen ylellisen ilmeen. Ne sopivat kauniisti yhteen silkkisametti- ja silkkipeittojen kanssa, mutta toimivat myös yksittäin tuomassa pehmeyttä ja väriä sohvalle, nojatuoliin tai sängylle.
Silkkisametti elää valossa ja tuntuu miellyttävän pehmeältä, minkä ansiosta tyynyt ovat sekä käytännöllisiä että näyttäviä sisustuselementtejä.
Etsitkö persoonallisia, laadukkaita ja tarinallisia lahjoja? Lilli, Susu, Mari, Lakshmi ja Matleena kokosivat Mokon valikoimasta omat suosikkinsa – lahjat, jotka ilahduttavat sekä arjen estetiikalla että herkullisilla elämyksillä. Tässä heidän parhaat vinkkinsä lahjaostoksille Punavuoren myymälään ja verkkokauppaan!
Lillin lahjavinkit – lämpöä, kauneutta ja matkainspiraatiota
✨ Ranskalaiset uunivuoat – käsityön ystävälle
Aidon käsityön viehätystä arvostavalle täydellinen lahja. Upeat Poterie Not -keraamiset uunivuoat tuovat kotikeittiöön maalaisromantiikkaa ja sopivat täydellisesti pitkään haudutettuihin uuniruokiin. Jokainen vuoka on uniikki ja saatavilla vain Mokon myymälästä – lahja, joka hurmaa vuosiksi eteenpäin.
✨ Fragonard-huonetuoksut – tuoksuvaa ylellisyyttä
Fragonardin elegantit huonetuoksut luovat kotiin pehmeän, kutsuvan tunnelman. Harkittu lahja ihmiselle, joka rakastaa kauneutta, laadukkaita tuoksuja ja kodin tyyneyttä.
✨ Kirjasuosikit matkahaaveilijalle
Kirjan ystävälle ja kaukokaipuun kokijalle Lillin suositukset tarjoavat elämyksiä:
Junamatkailijan käsikirja– inspiroiva matka halki Euroopan raiteiden. Hetkiä Italiassa – tunnelmallinen kirja, joka vie hetkessä Välimeren valoon. Täydelliset lahjat rentoutumiseen ja matkahaaveiden ruokkimiseen.
✨ Ihanat Haomyn puolipeitot
Pehmeät, tyylikkäät ja käytännölliset puolipeitot ovat lahja, joka tekee arjesta kauniimpaa. Ne suojaavat sohvaa ja nojatuolia ja tuovat sisustukseen raikasta ilmettä. Lämmin ja varma valinta kodin viihtyisyyttä rakastavalle.
Susun lahjavinkit – pieniä tuotteita, isoja tarinoita
✨ Desicon pöytäkynttilät – perinteistä käsityötä vuodesta 1963
Desicon läpivärjätyt kynttilät ovat suomalaista käsityötä parhaimmillaan. Jokainen kynttilä viimeistellään käsin, ja niiden laatu on vertaansa vailla. Kaunis ja ajaton lahja, joka tuo lämpöä talven iltoihin.
✨ Wilkin & Sons -aprikoosihillo – englantilainen klassikko
Susun suosikki! Täyteläinen aprikoosihillo on täydellinen paahtoleivälle, juustojen kanssa tai kakun täytteeksi. Hillot valmistetaan yhä Tiptree-farmilla Essexissä, jota Wilkinin suku on viljellyt jo 300 vuotta. Yrityksen omistaa edelleen herra Wilkin (84 v) ja työntekijät. Lahja, jonka tarina maistuu jokaisessa lusikallisessa.
✨ Maison Bremond – maailman paras pistaasitahna
Tästä herkkulahja vailla vertaa! Ranskalainen perheyritys Maison Bremond 1830 valmistaa intensiivisen, aidon pistaasitahnan ilman palmuöljyä. Kun makeannälkä iskee, tätä voi lusikoida suoraan purkista – tai käyttää leivontaan ja jäätelön kanssa. Lahja, joka hivelee sekä makua että omaatuntoa.
✨ Tokyo Design Studio -posliinikulhot – arjen estetiikkaa Japanista
Mokon kestosuosikit! Nämä posliinikulhot kestävät astianpesukoneen ja mikron, ja ne valmistetaan Japanissa perinteitä kunnioittaen. Kaunis, käytännöllinen ja pitkäikäinen lahja, joka sopii melkein kenelle tahansa.
✨ Fragonard Santal & Cardamome – puinen ja mausteinen klassikko
Tämä eau de parfum yhdistää puun pehmeyden, kardemumman lämmön ja pippurin kepeän terävyyden. Fragonard on ranskalainen perheyritys vuodesta 1926, ja sen tuoksuissa yhdistyvät pitkä historia ja nykyaikainen eleganssi. Upea lahja tuoksujen ystävälle.
Marin lahjavinkit – lämpöä, tuoksuja ja arjen kauneutta
Lahjan antaminen on tapa kertoa välittämisestä. Parhaat lahjat tuovat mukanaan tunnelmaa, arjen hemmottelua ja pieniä hetkiä, jotka jäävät mieleen. Näihin Marin kokoamiin lahjavinkkeihin on valittu Mokon valikoimasta tuotteita, jotka ilahduttavat saajaansa pitkään – olipa kyseessä lämmin kotihetki, kauniisti tuoksuva arki tai uuden vuoden inspiroiva alku.
✨ Merinovillainen villapeitto – lahja, joka lämmittää
Tämä käsin viimeistelty Burel Factoryn merinovillapeitto on kuin lämmin halaus kotisohvalla. 100 % merinovillasta valmistettu viltti on kudottu perinteisillä kutomakoneilla ja sen kirkkaan sinapinkeltainen sävy tuo kotiin iloa ja tunnelmaa. Peitto on reilun kokoinen (130×180 cm), joten se sopii hyvin niin leffailtoihin kuin rauhallisiin lukuhetkiin. Tämä peitto on lahja, joka tuo lahjansaajalle lämpöä pitkään.
✨Fragonardin elegantit tuoksut – pieni pala Ranskaa
Fragonard Fleur d’Oranger -huonetuoksu Tämä ranskalaisen Fragonardin huonetuoksu levittää huoneeseen hienostuneen, sitruksisen ja kukkaisen aromin, joka tekee kodista entistä kutsuvamman. Pakettiin kuuluu 200 ml lasipullo ja 10 puutikkua, joilla saat huoneilmaan pitkäkestoista tuoksua ilman kynttilöitä.
Fragonard Fleur d’Oranger -käsivoide Täydellinen lisä tuoksuvaan lahjapakkiin! Tämä käsivoide sisältää luonnollisia ainesosia ja ravitsevia öljyjä, jotka kosteuttavat ja pehmentävät käsiä. Voide imeytyy nopeasti eikä jätä rasvaista pintaa, ja siinä on raikas sitruskukkainen tuoksu.
✨Cozy Planner 2026 – vuoden 2026 kaunein kalenteri
Uusi vuosi kutsuu järjestykseen ja unelmiin! Cozy Planner 2026 -kalentereita löytyy Mokon valikoimasta kahdessa kauniissa tyylissä:
✨ Coffee: lämmin, kahvinvärinen kansi kultaisilla yksityiskohdilla tekee arjen suunnittelusta inspiroivaa ja kaunista. ✨ Night Sky: tummansininen pellavakansi kultafolioiduilla yksityiskohdilla luo tunnelmaa ja hillittyä eleganssia.
Molemmat plannerit ovat kovakantisina ja minimalistisesti suunniteltuja, sisältäen viikkonäkymät ja runsaasti tilaa muistiinpanoille – täydellisiä niin arjen aikataulujen hallintaan kuin unelmien kirjaamiseen.
Kalenteri on lahja, joka kulkee lahjansaajan mukana koko vuoden – ja tuo iloa jokaiselle viikolle.
Mokon Lakshmi on koonnut omat suosikkinsa lahjavinkeiksi – tuotteita, joissa yhdistyvät ajaton estetiikka, käytännöllisyys ja pieni ripaus arjen luksusta. Nämä huolella valitut lahjat ilahduttavat saajaansa pitkään ja sopivat niin kotiin, keittiöön kuin herkutteluhetkiin. Jos etsit persoonallista ja harkittua lahjaa, Lakshmin valinnat tarjoavat varmaa inspiraatiota.
✨La Rochere – jälkiruokakulho Alice
RanskalaisenLa Rocheren Alice-jälkiruokakulhoon klassinen ja elegantti lahja ruoan ystävälle. Tämä 33 cl lasinen kulho on valmistettu perinteikkäästi Ranskassa ja sen ajaton muotoilu toimii yhtä hyvin arjessa kuin juhlassa. Kulho sopii niin herkullisten jälkiruokien tarjoiluun kuin näyttävään kattaukseen – ja se on konepesunkestävä.
✨Pistaasitahna sisilialaisista pistaaseista
Herkkusuiden huomio! Mokon valikoimassa on myös sisilialaisista pistaaseista tehty pistaasitahna, joka vie makumaailman suoraan Välimerelle. Täyteläinen pistaasilevite sisältää laadukkaita pistaasipähkinöitä ja ekstraneitsytoliiviöljyä ilman palmuäljyä – täydellinen leivälle, croissanteille tai jälkiruokiin.
Tämä 220 ml lasipurkki on erinomainen lahja esimerkiksi ruokaintoilijalle tai gourmet-elämyksiä arvostavalle ystävälle.
✨Ruudullinen keittiöpyyhe
Yksinkertainen mutta aina tarpeellinen puuvilla-pellavasekoitekeittiöpyyhe on klassinen lisä keittiöön. Se toimii käytännöllisenä lahjana sekä tyylikkäänä yksityiskohtana keittiössä. Valitse pehmeä ja imukykyinen pyyhe, joka kestää arjen käyttöä.
✨Safety Matches – tulitikut Histoire Naturel des Mineraux (125 kpl)
Kauniisti kuvitellut Safety Matches -tulitikut ovat pieni mutta erittäin toimiva lahjaidea, joka tuo iloa pitkäksi aikaa. Näissä 125 kappaleen tulitikuissa yhdistyvät käytännöllisyys ja visuaalinen viehätys – ne toimivat kynttilöiden, takan tai vaikkapa takkapuiden sytytyksessä. Moko Market Café & Store
✨Kokorin kori
Kokorin kori on kaunis, käytännöllinen ja eettinen valinta esimerkiksi leipäkoriksi tai kattauksen viimeisteleväksi yksityiskohdaksi. Luonnonmateriaalista Ghanassa käsinpunottu kori tuo pöytään lämpöä ja rouheaa tekstuuria, ja sen ajaton muotoilu sopii niin arkiseen aamiaiseen kuin juhlavampaan tarjoiluun.
Kori toimii myös erinomaisesti pienten keittiötarvikkeiden, hedelmien tai serviettien säilytyksessä – monikäyttöinen lahja, joka löytää varmasti paikkansa kodissa.
Matleenan lahjavinkit – persoonallisia ja kauniita lahjoja Mokosta
Joulun lähestyessä lahjaideoiden löytäminen voi tuntua haastavalta. Siksi Matleena on koonnut Moko-myymälän valikoimasta inspiroivat ja uniikit lahjavinkit ystäville, perheelle tai itselle – tyylillä ja sydämellä.
✨ Serax Kalapullo – kaunis ja käytännöllinen lahjaidea
Serax Kalapullo on yksi Matleenan suosikeista tänä jouluna. Tämän eleganttin Serax-pullon on suunnitellut ikoninen Paola Navonen ja se hurmaa muotoilullaan. Pullo on saatavilla kahdessa kauniissa vaihtoehdossa: vihreän sävyinen Serax Kalapullo löytyy verkkokaupastamme ja myymälästämme lisäksi klassisena lasinvärisenä.
Serax Kalapullo sopii täydellisesti lahjaksi designista kiinnostuneelle tai vaikka joulupöydän keskikoristeeksi. Se toimii myös tyylikkäänä maljakkona tai juomapullona .
✨ Desicon kruunukynttilät – tunnelmaa joulun aikaan
Laadukkaat Desicon kruunukynttilät ovat helppo ja klassinen lahja . Nämä kynttilät luovat lämpimän ja kutsuvan tunnelman, elegantin lisän joulupöytään tai olohuoneeseen, ja ne palavat kauniilla liekillä.
Kruunukynttilät ovat erinomainen lahjavinkki arkeen ja juhlaan – valitse omat sävysi ja hyödynnä myymälämme laajan värivalikoiman mahdollisuuksia.
Täydentämään Desicon kruunukynttilöitä, Matleena suosittelee tyylikästä ja ajattoman kaunista kynttilänjalkaa, joka tuo lämpöä ja tunnelmaa.
Tämä metallinen kynttilänjalka toimii kauniina yksityiskohtana esimerkiksi ruokapöydässä, ikkunalaudalla tai hyllyssä, ja on erinomainen lahjaidea esimerkiksi kynttiläfanille tai sisustusintoilijalle. Voit antaa sen lahjaksi sellaisenaan tai yhdistää Desicon kruunukynttilöihin upeaksi lahjapaketiksi.
✨ Japanilaiset keraamiset kulhot – kauneutta arkeen
Näitä kauniita keraamisia kulhoja löytyy Mokon myymälästä useiita eri kokoja ja muptoja – täydellisiä esimerkiksi:
aamupuurolle tai misokeitolle vihersalaatille tai dippikulhoiksi tyylikkääksi osaksi kattauksia
Myymälässä valikoima on huomattavasti laajempi kuin verkossa, joten suosittelemme piipahtamaan paikan päällä!
✨ Serax Desiree – elegantti lautanen juhlaan
Jos haluat antaa kauniin kattauksen lahjan, Serax Desiree -lautanen on oiva valinta. Tämä lautanen sopii täydellisesti:
jälkiruokien esillepanoon leivän tai juuston tarjoiluun lahjaksi astiaharrastajalle
Ihana Desiree yhdistää perinteisen ja modernin muotoilun
✨ Liilan sävyinen hyasintti – kaunis ja tuoksuva lahja
Lopuksi Matleena haluaa nostaa esiin klassikon: liilan sävyinen hyasintti. Tämä tuoksuva kukka on:
täydellinen lahja kotiin tai työpaikalle upea somiste pöytään tai ikkunalaudalle merkki lämpimistä ajatuksista
Liilan sävyinen hyasintti on saatavilla vain myymälästämme – ja se sopii erinomaisesti yhteen muiden Matleenan vinkkien kanssa esimerkiksi lahjapakkaukseen.
🎄 Tervetuloa lahjaostoksille!
Löydät kaikki nämä ihastuttavat lahjavinkit Punavuoren Mokon myymälästä sekä osan valikoimasta verkkokaupasta. Tule inspiroitumaan ja poimimaan lahjat, jotka ilahduttavat lahjansaajaa.
Mokon Herkku Granola – täydellinen joululahja ja ihana lisä joulupuuroon
Mokon rakastettu Mokon Herkku Granola on yksi aamiaispöytämme kestosuosikeista – ja nyt tätä ihanaa herkkua saa ostaa myös mukaan! Rapea, paahteinen ja aromikas joulugranola sopii täydellisesti joulupuuron päälle, osaksi jouluaamiaista, jogurtin kanssa nautittavaksi tai ihan sellaisenaan naposteltavaksi.
Granola on myös erinomainen ja helppo joululahjaidea: kaunis, maukas ja taatusti toivottu – niin ystäville, työkavereille kuin opettajillekin. Myymälöistämme löydät granolan kauniissa valmiissa pakkauksissa, mutta halutessasi voit tehdä sitä myös itse. Jaamme nyt teille Mokon oman gluteenittoman ja vegaanisen granolareseptin, jonka avulla loihdit herkullisen joululahjan käden käänteessä.
Mokon gluteeniton ja vegaaninen Herkku Granola – resepti
Ainekset:
300 g gluteenittomia kaurahiutaleita 150 g auringonkukansiemeniä 100 g cashewpähkinöitä 100 g mantelilastuja 100 g suolapähkinöitä 100 g tomusokeria 3/4 dl öljyä (rypsi sopii hyvin) 1/2 tl suolaa 3/4 dl vaaleaa siirappia 1 rkl vaniljasiirappia
Valmistus:
1. Sekoita kaikki ainekset huolellisesti isossa kulhossa. 2. Levitä granolaseos pellille tasaiseksi kerrokseksi. 3. Paahda uunissa 170 °C:ssa, kunnes granola on kauniin kullanruskeaa. 4. Sekoita noin 10 minuutin välein, jotta granola paahtuu tasaisesti. Varo erityisesti etteivät pähkinät pala! 5. Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja murustele kevyesti. 6. Säilytä granola suljetussa astiassa.
Tästä reseptistä voit helposti tehdä myös oman version: käytä erilaisia pähkinöitä tai siemeniä, lisää mukaan kuivattuja hedelmiä, marjoja tai rusinoita – vain mielikuvitus on rajana!
P.S. Jos jätät suolapähkinät pois, lisää taikinaan hieman enemmän suolaa.
Jos haluat tehdä joulusta vielä herkullisemman, piipahda Mokossa ja nappaa mukaasi annos joulugranolaa – lahjaksi tai omaksi iloksi. ✨
Viime päivinä Mokossa on vallinnut ihana, odottava tunnelma, kun olemme rakentaneet myymälään joulua kerros kerrokselta. Hyllyille ja pöydille on katettu monenlaisia herkkuja – juuri niitä perinteisiä, joita ilman joulu ei tunnu joululta. Makean ystäville löytyy herkullisia suklaita, kun taas suolaisempaa kaipaaville on valikoitu herkkuja, jotka sopivat täydellisesti talvipäivien naposteluun. Mukaan on pakattu myös parhaimmat hillot, jotka kruunaavat joulupöydän niin juustojen kuin jälkiruokien kumppaneina.
Kirjojen ystäville olemme koonneet toivotuimpia uutuuksia ja klassikoita – mukana muun muassa Junamatkailijan käsikirja, Tarte Tatin ja Nami Namaste, jotka sopivat niin omaksi iloksi kuin lahjaksi matkailusta, ruuasta ja tarinoista inspiroituville.
Lahjapaketteihin saat lisää kauneutta käsintehdyillä lahjapapereilla ja -laatikoilla, jotka tuovat antamisen hetkeen aivan oman taikansa. Myymälässä tuoksuu jo joululta, sillä esillä ovat myös hurmaavimmat kynttilät ja huonetuoksut, jotka tuovat kotiin lämpöä ja tunnelmaa pimeisiin talvi-iltoihin.
Kokoa ihmiset yhteen – Mokon kabinetit kutsuvat viihtymään
Mokon tunnelmalliset kabinetit tarjoavat täydelliset puitteet yhdessäololle – oli kyseessä rento aamukokous, juhlahetki ystävien kesken tai pieni perhejuhla. Kabinetit ovat osa Mokon ainutlaatuista miljöötä: lämminhenkistä, boheemia ja kaunista tilaa, jossa jokainen yksityiskohta on valittu huolella.
Kaksi tunnelmallista kabinettiamme
Mokosta löytyy kaksi erilaista kabinetti-tilaa eri tarpeisiin:
Suurempaan alakabinettiin mahtuu jopa 20 henkilöä – täydellinen juhliin, palavereihin tai isommalle seurueelle. Pienempi parvikabinetti sopii noin 10 hengen ryhmille, kun haluat rauhallisen ja viihtyisän ympäristön pienemmälle porukalle.
Molemmissa tiloissa voit nauttia Mokon tunnelmasta omassa rauhassa – kahvin, herkkujen ja hyvän seuran äärellä.
Varaaminen on helppoa
Kabinetin voi varata arkipäiville kätevästi varausjärjestelmämme kautta. Kabinetin voi varata myös lauantaibrunssille. Lauantain varaukset tehdään puhelimitse tai sähköpostitse.
Tarjoilut voi ostaa helposti kahvilan kassalta tai tilata etukäteen kabinettiin valmiiksi katettuna. Kaikki tarjoilut tulevat Mokon omasta keittiöstä – rakkaudella valmistettuina tuoreista raaka-aineista. Valikoimasta löytyy suolaisia herkkuja, raikkaita salaatteja, makeita leivonnaisia sekä Mokon ikonisia kakkuja.
Lauantaisin kabinetissa voi lisäksi nauttia Mokon suosittua lauantaibrunssia, joka on täydellinen tapa aloittaa viikonloppu ystävien tai perheen kesken.
Tervetuloa luomaan omat hetkesi Mokossa
Kabinetit ovat kuin pieni pala Mokoa vain sinulle ja seurueellesi – paikka, jossa arki saa juhlan sävyn. Tule kokoamaan ihmiset yhteen, inspiroitumaan ja viihtymään – juuri kuten Mokossa kuuluu.
Ranskalaisen tuoksumaailman helmi nyt Mokossa – Fragonard
edf
Moko on nyt ylpeänä ainoa Fragonardin jälleenmyyjä Suomessa! Tämä legendaarinen ranskalainen hajuvesitalo tuo mukanaan tuulahduksen Etelä-Ranskan aurinkoa, käsityötaitoa ja aikaa kestävää eleganssia – nyt saatavilla sekä Mokon verkkokaupasta että myymälästämme Helsingissä.
Fragonard – Grassen tuoksuperinne vuodesta 1926
Fragonard on yksi Ranskan vanhimmista hajuvesitaloista, jonka juuret ulottuvat Grassen kaupunkiin, maailman hajuvesipääkaupunkiin. Brändin nimi kunnioittaa taiteilija Jean-Honoré Fragonardia, ja sen tuotteet yhdistävät taiteellisuuden, käsityöperinteen ja ranskalaisen elämänilon ainutlaatuisella tavalla.
Tuoksuja, jotka herättävät tunteita
Fragonardin valikoimasta löydät laajan kirjon parfyymeja, saippuoita, tuoksukynttilöitä ja vartalotuotteita, jotka on valmistettu korkealaatuisista luonnollisista raaka-aineista. Jokainen tuote on suunniteltu kertomaan tarinaa ja herättämään muistoja – olipa kyseessä kukkainen, sitruksinen tai lämpimän mausteinen tuoksu.
Miksi rakastamme Fragonardia
Aito ranskalainen käsityö: Kaikki tuotteet valmistetaan perinteitä kunnioittaen Grassen ateljeessa. Ympäristövastuullisuus: Fragonard panostaa kestävään tuotantoon ja laadukkaisiin, luonnonmukaisiin ainesosiin. Ajaton design: Pakkaukset ovat kuin pieniä taideteoksia – täydellinen lahja itselle tai läheiselle.
Koe Fragonard Mokossa
Tule tutustumaan Fragonardin maailmaan Mokon myymälään ja löydä oma suosikkituoksusi. Tai tee ostokset helposti verkkokaupassamme, jossa Fragonardin tuotteet ovat nyt saatavilla rajoitetusti – vain Mokosta Suomessa.